Suomi

Tuotehaku

Etsi tuotteita valitsemalla laji ja tuoteryhma:

Avoin työpaikka Intersport Jumbossa

Uutinen julkaistu 2009/12/09

Intersport –ketju on urheilukaupan markkinajohtaja Suomessa, jonka parissa työskentelee yli 900 henkilöä eri työtehtävissä. Menestymisemme perustuu urheilu- ja vapaa-ajan tuotteiden laajaan valikoimaan, alan parhaaseen palveluun, laadukkaisiin tuotteisiin, monipuolisiin huolto-, korjaus- ja oheistuotepalveluihin sekä helppoon ja viihtyisään asiointiin. Asiakaslähtöisen toimintamme perustana on tiivis yhteistyö kauppiaittemme, Intersport Finland Oy:n ja kansainvälisen Intersportin (IIC) välillä. Asiakaslupausten ja K-ryhmän arvojen merkitys toimintaamme ohjaavana lähtökohtana on meille kaikille intersportilaisille ja asiakkaillemme tärkeä.

Intersport palvelee tällä toiminta-ajatuksella kuluttajiaan lähes 5000 kaupassa ja 32 maassa ympäri maailmaa. Kaikkiaan Intersport –kauppoja on Suomessa 56.

Haemme nyt Intersport Jumboon Vantaalle

Vaateosaston vastuumyyjää


vastaamaan vaateosaston myynnin johtamisesta, ajankohtaisuudesta ja tuloksellisuudesta sekä osaston jatkuvasta kehittämisestä yhdessä vaatevastaavamme kanssa. Hakemamme henkilö on asiakaspalvelun ja myymälätyöskentelyn ammattilainen. Edellytämme aikaisempaa kokemusta urheilu- tai vaatekaupan parista sekä näyttöjä tuloksellisesta myynnistä.

Odotamme hakijoilta

* kaupallista peruskoulutusta

* halua ja kykyä tehdä myyntiä ja tulosta
* aikaisempaa kokemusta urheilu- tai vaatekaupan alalta
* kokemusta asiakaslähtöisestä työstä
* hyviä yhteistyö- ja esimiestyön valmiuksia sekä halua kehittyä omassa työssään

Tarjoamme

* sporttisen ja hyvän työympäristön, jossa jokainen työpäivä on erilainen
* haasteellista työtä markkinajohtajan myynnin ja henkilöstön johtamisen parissa
* työtä asiakaspalvelussa erilaisten ihmisten ja mielenkiintoisten tuotteiden parissa
* mahdollisuuden kehittyä urheilukaupan ammattilaiseksi

* hyvät K-ryhmän koulutusmahdollisuudet


Lisätietoja tehtävästä antaa myymäläpäällikkö Pasi Jääskeläinen p. 040-572 1040 tai vaatevastaava Katja Hovilainen p. 050-339 2072.


Pyydämme lähettämään hakemuksen palkkatoivomuksineen 27.12.09 mennessä joko sähköpostilla osoitteeseen kai.lehmus@intersport.fi, tai postitse osoitteeseen Intersport Jumbo, Kai Lehmus, Vantaanportinkatu 3, 01510 VANTAA.