Intersportin kampanja tuotti kouluille ja päiväkodeille muhkean potin Tampereella

Intersport Koskikeskus luovutti tiistaina 6.9. järjestetyssä tilaisuudessa Pirkanmaa on nyt urheilullisempi- hyväntekeväisyyskampanjan tuoton 11 000 euroa tamperelaisille alakouluille ja päiväkodeille. Hyväntekeväisyyspottia olivat vastaanottamassa Tampereen kaupungin apulaispormestari Perttu Pesä, liikuntatoimenjohtaja Pekka P. Paavola sekä päivähoidon ja perusopetuksen tuotantojohtaja Kristiina Järvelä.


Koskikeskuksen Intersportin yhteistyökumppaneidensa kanssa järjestämä hyväntekeväisyyskampanja näkyi Tampereen keskustan katukuvassa 29.8.-1.9. Kampanjan aikana ihmiset pystyivät ansaitsemaan rahaa hyväntekeväisyyteen omalla aktiivisuudellaan ja osallistumalla erilaisille liikunnallisille ja leikkimielisille rasteille.


Liikunnan ilo löydetään jo nuorella iällä, joten on hienoa omalta osaltamme olla mukana innostamassa lapsia liikkumaan. Olemme yhteistyökumppaneiden kanssa erittäin tyytyväisiä lopputulokseen, toteavat Intersport Koskikeskuksen kauppiaat Hannele ja Risto Niklas-Salminen.


Pirkanmaa on nyt urheilullisempihyväntekeväisyyshankkeen yhteistyökumppaneita ovat Adidas, Atomic, Bauer, Berner, Exel, Fat Pipe, Fischer, Intersport, Karhu-pesäpallo, KL-sport, Nike, Precision, Pro Touch, Puma, RBK, Salomon, Select, Tecno, Umbro ja Wilson.


Kampanjan www-sivusto: www.0109.fi


Lisätietoja:

Risto Niklas-Salminen, kauppias, Niklas-Sport Oy

gsm. 0400 813 940, email. risto.niklas-salminen@intersport.fi


Täysin uudistunut Koskikeskuksen Intersport avautui torstaina 1.9. Myymälä on Intersportin kansainvälisen SPORT TO THE PEOPLE -myymäläkonseptin mukainen. Liike edustaa toisena Suomessa ketjun uutta kansainvälistä myymäläkonseptia ja on Euroopassakin ensimmäisten uudistuneiden liikkeiden joukossa. Uudistuksen myötä Intersport tarjoaa pirkanmaalaisille entistä monipuolisemman urheilu- ja vapaa-ajan maailman. Myös liikkeen myymäläpinta-ala kasvoi reiluun 2 000 neliömetriin.


Intersport Koskikeskuksen liiketoimintaa harjoittaa Niklas-Sport Oy, jonka omistavat Hannele ja Risto Niklas-Salminen. Yritys työllistää noin 50 henkilöä riippuen sesonkivaihteluista. Niklas-Sport Oy:n omistuksessa on myös Turtolan Intersport-myymälä. Koskikeskuksessa Niklas-Salmiset aloittivat kauppiaina vuonna 1993 ja Turtolassa vuonna 2009.

EmediateAd