Sisältöön

Motivaation ylläpito hiihtoharjoittelussa

Lue artikkelista muutamia vinkkejä motivaation ylläpitämiseksi hiihtoharjoittelussa.

Perinteisesti uuden vuoden alussa kuntosalit ja hiihtoladut ovat täynnä kuntoilijoita, jotka ovat päättäneet tai luvanneet huolehtia kunnostaan paremmin. Muutamien viikkojen kuluttua tilaa alkaa löytyä paremmin, sillä yhä useampi jättää leikin kesken ja muut asiat koetaan tärkeämmiksi. Motivaation ylläpito alkuinnostuksen jälkeen on kuitenkin mahdollista, ja tässä muutama vinkki siihen.

Suunnittele ja aikatauluta

Treenien suunnitteleminen etukäteen auttaa myös niiden toteuttamisessa. Tulevan viikon harjoitussuunnitelma on hyvä tehdä vaikka viikkoa etukäteen, kun myös muut menot ovat tiedossa. Samalla kannattaa miettiä millä vauhdilla ja kuinka pitkä matka on tarkoitus hiihtää. Jos on aikaa ja hiihto kulkee hyvin, aina voi tehdä pidemmänkin lenkin, ja taas huonolla kelillä kiireessä pienempikin lenkki riittää.

Oleellista on se, että lenkille lähtee hyvillä mielin, nauttii suorituksesta ja siitä, miten hyvä fiilis lenkin jälkeen on. Juuri niiden hyvien fiilisten muisteleminen kannattaa pitää mielessä ja etsiä sitä kautta motivaatiota.

Seuraa harjoittelua ja kehittymistä

Toinen hyvä motivaation kohottaja ja ylläpitäjä on harjoittelun seuranta sykemittarin avulla. Tällöin oman edistymisensä huomaa konkreettisesti; kun tuttu lenkki menee nopeammin ja matalammalla keskisykkeellä, on kunto kohonnut.

Syketietoja ja muita harjoitteluun liittyviä tietoja voidaan seurata esimerkiksi Polarin verkkopalveluissa, ja motivaatiota voivat lisätä myös harjoitusmääristä ja syketiedoista muodostettavat yhteenvedot. Usein kuulee hiihtäjien puhuvan vuosittaisista kilometritavoitteista, ja tarkasti ne saadaan mitattua GPS-ominaisuuden sisältävän sykemittarin avulla.

Vaihtele treenejäsi

Jo tutuksi käynyt latu kodin lähimaastossa voi alkaa tuntua tylsältä ja puhkihiihdetyltä, jolloin kannattaa tietoisesti etsiä vaihtelua treeneihin paikanvaihdoksella. Uuden paikan lisäksi erilainen maasto tuo mukavaa maustetta harjoitteluun.

Vaihtelua voi hakea myös eri hiihtotekniikoiden ja oman treenityylin muutoksen kautta. Jos tapanasi on ollut hiihtää rauhallisia pidempiä lenkkejä, kokeile vaihteen vuoksi lyhyempää matkaa mutta kovemmalla sykkeellä hiihdettynä.

Luitko jo nämä?