Pääsin kokeilemaan polkujuoksua Salomonin S-Lab Speed kengillä. Juostessani poluilla voitin ennakkoluuloni ja innostuin lajista niin paljon, että ensimmäisen polkujuoksulenkin jälkeen ilmoittauduin seuraavan päivän Helsinki Trail Run-kilpailuun.
Olen suhtautunut polkujuoksuun kaikki nämä vuodet hyvin epäluuloisesti: poluilla vammautuu nyrjäyttämällä nilkkansa tai lyömällä polvensa kiveen. Joudun pahimmillaan pitkäksi aikaa telakalle ja pilaan maratontreenit. Pelkkä ajatuskin ahdistaa. Vaeltaminen parinkymmenen kilon rinkka selässä Lapin erä maissa ei mielestäni ole juttu eikä mikään, mutta miksi ihmeessä siellä pitäisi juosta ja rikkoa paikkansa?
Tapaan Eetu Nordmanin Keskuspuiston laitamilla, sillä hän on lupautunut perehdyttämään minut lajin saloihin testilenkin muodossa. Eetu kuuluu Salomon-Suunto Racing Teamiin, ja hänellä on plakkarissa lukuisia yli sadan kilometrin kisoja Euroopan haastavilla vuorilla sekä kotimaamme erämaissa. Lisäksi hän on aktiivijäsen Suomen ensimmäisessä polkujuoksuseurassa Samba Trail Running Clubissa.
Jalassani on Intersportilta testikäyttöön saadut Salomonin kengät ja selässä reppu, jotta homma olisi mahdollisimman aitoa. Aloitamme tutustumalla varusteisiin. Kuten monessa muussakin urheilulajissa, kengillä on merkittävä rooli. Jalassani oleva S-Lab Speed on kevyt, istuu hyvin ja pohjan nastat eivät häiritse edes alun asfaltilla.
Lenkkareiden nauhoissa on pikalukkokiinnitys. Vedän narut tiukalle ja lukko pitää ne paikallaan. Olen aiemmin päivällä kummastellut, miten saan pitkän nauhan ujutettua piiloon niin, ettei se tartu ensimmäiseen oksankarahkaan. Eetu opettaa minua: kengän läpässä on pieni tasku, jonne saat ylimääräisen pituuden näppärästi suojaan.
Reppu istuu selkääni kuin liivi, eikä heilu ikävästi juostessa. Repussa on paljon erikokoisia taskuja, joihin mahtuvat avaimet, energiageeliä ja -patukoita, puhelin sekä muita tarvittavia pikkutavaroita. Lisäksi edessä on kaksi puolen litran juomapulloa sekä takana tilaa monen litran juomarakolle.
Repun vakiovarustukseen kuuluu myös avaruushuopa. Polkujuoksukisoissa osallistujilla on aina auttamisvelvollisuus, jos kisakaverille sattuu jotain. Toki meillä kansalaisilla pitäisi olla sama auttamisvelvollisuus, missä ikinä liikummekin, mutta Eetun mukaan on huomattava ero siinä, kaatuuko metsässä vai keskellä kaupunkia. Luonnon helmassa saat todennäköisemmin apua ohikulkijalta kuin asfalttiviidakossa!
Miltä polkujuoksu tuntuu?
On kivaa juosta Eetun perässä, kun ei tarvitse huolehtia suunnistamisesta. Kivet, mutkat, juurakot, montut ja kaikki luonnon elementit haastavat minua käyttämään kroppaani monipuolisesti. Keijumaisen keveät askeleet ovat hyödyksi etenkin alamäissä.
Polkujuoksukengät pääsevät testiin jo ensimmäisessä nousussa. Kenkien pehmeissä pohjissa on nappuloita muistuttava kuviointi. Kantapään ja päkiän ero on vain noin 4 mm. Tämähän on melkein kuin paljasjalkajuoksua! Tunnen maaston muodot ja pystyn luottamaan askeleen pitävyyteen ihan eri tavalla kuin normilenkkareilla.
Polkujuoksu eroaa perinteisestä maastojuoksusta siinä, että reitit kulkevat kirjaimellisesti pienillä ja kapeilla poluilla, kuten vaikka vaellusreiteillä. Suunnistustaidoista on hyötyä ja nykyisin myös urheilukelloihin voi ladata valmiita karttoja ja suunnistaa kellon kanssa. Maastojuoksu puolestaan keskittyy pururadoille ja hiekkateille.
Loppufiilikset
Eetun kanssa vietetyn polkujuoksuiltapäivän jälkeen olen niin kierroksilla, että hankin heräteostoksena osallistumisen seuraavana päivänä Helsinki Trail Runiin, joka on suunniteltu matalan kynnyksen polkujuoksukisaksi.
Tutkin jälkikateen sykemittarini keräämää dataa ja yllätyksekseni sykkeeni on hakannut maksimialueella koko juoksun ajan ja loppukirissä jopa noussut vielä ihan huippulukemiin. Juoksu ei tuntunut läheskään niin raskaalta!
En edes ehtinyt miettiä juoksun rankkuutta, sillä keskityin löytämään parhaan mahdollisen juoksureitin juurakkojen keskellä ja nauttimaan kesäisestä luonnosta linnunliverryksen säestämänä. Mieleni, sieluni ja kehoni nauttivat tästä aidon läsnäolon kokemuksesta enemmän kuin mistään aikoihin.
Pieni varoituksen sana on lopuksi paikallaan. Polkujuoksuun jää helposti koukkuun. Ensiavuksi Eetu suositteli seuraavaa: "Tossut jalkaan ja metsään siitä. Oireiden pitkittyessä hakeudu kaltaistesi seuraan ja toista."
