Monikäyttöiset lasten lenkkarit

Lenkkarit ovat jokaisen lapsen suosikkikengät, joilla on merkittävä rooli myös nuorten pukeutumisessa. Lue alta vinkkimme lasten lenkkarivalintaan ja nuorten lenkkarien stailaamiseen. 

Lenkkarit lapsille – valinnassa huomioitavia seikkoja

Lasten lenkkarit ovat lapselle mieluisa kenkävalinta, minkä ansiosta niitä tulee käytettyä monenlaisissa eri aktiviteeteissa – niin päiväkodissa, koulussa kuin vapaa-ajallakin. Ahkerassa käytössä lenkkarin pohjat kuitenkin kuluvat, joten lenkkarit kaipaavat uusintaa aika ajoin. Puhumattakaan jalkojen kasvusta, jonka vuoksi lenkkarit on uusittava hyvissä ajoin, jotta kengät eivät pääse puristamaan lapsen pieniä jalkoja ja tinkimään tämän mukavuudesta.

Lapselle uusia lenkkareita ostaessa koon lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää muutamaan muuhunkin tärkeään seikkaan. Ensinnäkin kun valitset lapselle hengittävällä pintamateriaalilla varustetut lenkkarit, lapsen jalat pääsevät hengittämään eivätkä pääse hiostumaan lämpimilläkään keleillä. Kengänpohjien riittävä pito puolestaan lisää leikkien sujuvuutta ja turvallisuutta. Valitsemalla lapsellesi lenkkarit näppärällä tarrakiinnityksellä tai kätevillä säädettävillä nauhoilla varmistut siitä, että kengät istuvat jalkaan mukavasti ja tukevasti ja lapsi pystyy omin avuin riisumaan ja pukemaan ne nopeasti.

Lenkkarien lisäksi myös tennarit kuuluvat lasten suosikkikenkiin. Eri väreillä ja kuoseilla varustetut tennarit on mukava pukea jalkaan niin kouluun kuin kaupungille. Sekä lenkkarit että tennarit lapselle hankkimalla varmistut siitä, että lapsella on käytössään mukavat jalkineet monenlaiseen ulkoiluun jopa kolmena vuodenaikana. Lenkkarit ja tennarit on helppo yhdistää eriväristen collegepaitojen sekä housujen ja shortsien kanssa.

Nuorten lenkkarit kruunaavat sporttisen tyylin

Lasten lenkkarit ovat käytännöllinen valinta perheen pienimmille, kun taas nuorille lenkkarit edustavat käytännöllisyyden ohella ennen kaikkea tyyliä. Perheen isommille lapsille mieluisia vaihtoehtoja ovatkin sporttiset ja tyylikkäät lenkkarit, jotka sekä näyttävät hyvältä että tuntuvat mukavalta käytössä aamusta iltaan. Lenkkarit palvelevat mainiosti niin koulussa, harrastuksissa kuin ulkoillessa.  

Nuorten lenkkarimuoti yhdistyy saumattomasti erilaisiin käytössä mukavilta tuntuviin sporttisiin vapaa-ajan vaatteisiin. Nuoret yhdistävätkin mielellään lenkkarinsa tyylikkäisiin huppareihin ja pehmoisiin collegehousuihin, joissa kelpaa suunnata sekä kouluun että skeittirampeille. Liikuntatunneille puolestaan nappivalinta lenkkarien pariksi on verryttelypuku. Erilaiset asusteet, kuten sporttiset sukat ja lippikset, ovat piste i:n päälle urheilullisen nuorisomuodin parissa.

Paljonko lasten lenkkarit -kategorian tuotteet maksavat Intersportilla?

Intersportin edullisimmat lasten lenkkarit -kategorian tuotteet saat hintaan 34.90 € ja hintavimmat ovat myynnissä 189.00 € hintaan. Tuoteryhmässä on 33 tuotetta.

Mitkä ovat suosituimmat lasten lenkkarit -kategorian tuotteet?

Tällä hetkellä tuoteryhmän suosituimmat tuotteet ovat ASICS GT-1000 13 PS - lasten juoksukengät - lasten lenkkarit, ASICS GT-1000 13 PS - lasten juoksukengät - lasten lenkkarit ja ASICS GT-1000 13 PS - lasten juoksukengät - lasten lenkkarit sekä suosituin merkki on ASICS.

Onko verkkokaupasta tilatuilla tuotteilla maksuton palautusoikeus?

Ilman muuta. Kaikkien verkkokaupasta tilattujen tuotteiden palautusaika on 30 vrk tuotteen saapumisesta. Palauttaminen on normaalitoimitettaville tuotteille ilmaista. Lue lisää palautusehdoista täältä: https://www.intersport.fi/fi/palautuslomake-kirjautuminen/.

Voinko varata tuotteen noudettavaksi myymälästä?

Onnistuu! Kun olet tilaamassa tuotetta, valitse “kauppasaatavuus” ja valitse mieleinen kauppa. Voit tilata tuotteen kotiin toimitettavaksi tai varata tuotteen myymälään noudettavaksi.

Arvostelut: lasten lenkkarit

4.5/5

Perustuu 14 arvosteluun