Vaelluksen ajankohdan ja vaelluskohteen suunnittelu
Vaellus kannattaa suunnitella hyvin etu käteen, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä. Huomioimalla nämä seuraavat seikat, pääset jo hyvin alkuun vaelluksesi suunnittelussa.
- Ensimmäinen huomioitava seikka on sen toteutuksen ajankohta, joka määrittää mukaan otettavan varustuksen etenkin vaatetuksen osalta. Talvivaellus lumisilla reiteillä vaatii myös enemmän tarkkuutta niin askelluksen kuin alustan liukkauden suhteen kesällä vaeltamiseen verrattuna. Lisäksi Lapin vaelluskohteiden reiteillä voi olla lunta vielä kesäkuussakin, mikä kannattaa ottaa huomioon.
- Vuodenajasta riippumatta vaelluksen lähestyessä on syytä seurata säätiedotuksia, sillä lämpötila vaikuttaa sekä makuupussin että retkeilyvaatteiden valintaan. Säätilasta riippumatta mukaan kannattaa kuitenkin aina pakata mieluummin liian lämpimät kuin nippa nappa lämpimänä pitävät varusteet.
- Vaelluskohde kannattaa valita oma kunto ja etenemisnopeus sekä reitin vaativuus huomioiden. Aloittelijan on syytä aloittaa vaellusharrastus enintään päivän kestoisista päiväretkistä ja siirtyä niistä kohti varsinaisia vaelluksia pikkuhiljaa yön yli -retkillä ja viikonloppuretkillä luonnossa yöpymiseen totuttelemalla.
- Ensimmäisiä kertoja varsinaiselle vaellukselle suuntaavan on myös hyvä suunnitella vaellusreitit merkityille reiteille esimerkiksi kansallispuistoon. Kokeneempi konkari puolestaan voi suunnata merkittyjen reittien sijaan myös erämaa-alueille, joilla vaellus vaatii hyviä suunnistus- ja erätaitoja.
Suomessa on jopa 40 kansallispuistoa, jotka tarjoavat eri pituisia vaellusreittejä. Kohdetta valitessa internetin eri sivustoilla pääsee tutustumaan näihin merkittyihin reitteihin sekä niiden tarjoamiin tauko- ja leiriytymispaikkoihin ja muihin tietoihin, kuten mahdollisiin vedenottopaikkoihin, joiden ansiosta mukaan ei tarvitse pakata suurta vesimäärää.
Vaellusmatkan, -ajan ja -reitin suunnittelu
Mikäli tarkoituksena ei ole lähteä vaellukselle merkitylle reitille, jonka etappien väliset kävelymatkat löytyvät internetistä, vaellettavan matkan pituus on helpointa suunnitella kartan avulla. Tämä onnistuu tekemällä suunnitellun reitin kävelymatkan mittaus paperikartalta.
Mittaamalla reitin lähtö- ja lopetuspisteen välisen matkan kartalta saat selville suunnittelemasi vaellusreitin kokonaismatkan, minkä avulla pääset etenemään aika-arvioon. Vaikka vaellusreitin suunnittelussa voi tänä päivänä käyttää netistä löytyviä karttapalveluja, paperikartta on kannattava hankinta niin reitin suunnitteluun kuin vaellukselle, sillä sen avulla on helpompi hahmottaa suurempia kokonaisuuksia.
Vaelluskohdetta valitessa kannattaa myös pohtia, kuinka pitkän matkan päässä kotipaikkakunnalta vaelluskohde voi sijaita, jotta voidaan huomioida matkoihin kuluva aika. Kun vaelluksen suunnittelussa otetaan huomioon, kuinka monta päivää vaellukseen voidaan kaikkineen käyttää, käy vaellusreitin valinta helpommin.
Reitti kannattaa aina valita kuljettavan matkan ja siihen käytettävän ajan puitteissa siten, että aikataulutus pysyy joustavana mahdollisten viivästyksien osuessa kohdalle. Aikaa on varattava hieman runsaammin etenkin ensimmäiselle vaellukselle, sillä aloittelijan on hankala tietää etenemisvauhtinsa pitkällä vaelluksella ja painavalla retkivarustuksella, minkä lisäksi leirin pystytykseen ja purkamiseen sekä reitin varrella pidettäviin taukoihin kuluva aika ei välttämättä ole etukäteen tiedossa.
Vaellettavan matkan ja vaellukseen käytettävissä olevan ajan määrittämisen jälkeen voi siirtyä vaellusreitin valintaan. Kansallispuistojen valmiita, merkittyjä reittejä valitsemalla suunnittelussa pääsee helpommalla, sillä netistä löytyy loputtomasti esimerkiksi vaellusaiheisia blogeja, jotka auttavat myös päivittäisten kilometrimäärien ja vaellusaikojen suunnittelussa. Rengasreitit ovat monelle mieluisia vaellettavia, sillä ne alkavat ja päättyvät samaan pisteeseen, jolloin reitin määränpäästä ei tarvitse matkustaa takaisin alkuun ja auto odottaa kätevästi valmiina määränpäässä.
Tarkista vaellusvarusteet ja uusi ne tarvittaessa
Myös varusteet ovat keskeinen osa vaelluksen suunnittelua. Vanhojen varusteiden kunto on syytä tarkistaa ennen jokaista vaellusta, ja tarvittaessa vaihtaa ne uusiin sujuvien vaelluskokemusten varmistamiseksi. Luo myös pakkauslista etu käteen sujuvoittamaan lähtöä. Kunnolliset retkeilykengät ovat kaiken a ja o monipäiväisillä vaelluksilla, jotta vältyt jalkojen väsymiseltä ja hiertymiseltä. Tutustu tarkemmin vaelluskenkien valintaan, jotta osaat valita itsellesi oikeanlaiset.
Huolella valitut retkeilyvaatteet, kuten retkeilyhousut, retkeilytakki ja alusasu, mukavoittavat reitillä etenemistä ja edesauttavat määränpäähän asti jaksamista. Evästaukoihin loihdit maittavat lämpimät ruoat retkikeittimellä, kun taas laadukkaat makuupussi ja -alusta takaavat maistuvat retkiunet teltassa.
Huolehdi nesteytyksestä juomapulloilla tai rinkan nesteytysjärjestelmällä
Vaellusreitille valmistautuessa on tärkeää huomioida myös nesteytyksen suunnittelu, sillä yleisen suosituksen mukaan vettä tarvitaan vaellukselle vähintään kolme litraa henkeä kohti jokaista vaelluspäivää kohden. Mikäli rinkassa ei ole yhteensopivuutta nesteytysjärjestelmälle, on tilavuudeltaan riittävän reilu juomapullo – mielellään useampi – ehdoton hankinta, jotta voit varmistua riittävästä nesteytyksestä täyttämällä pullosi vedenottopaikoilla. Edellä esiteltyjen suunnitteluvinkkien avulla olet pitkän askeleen lähempänä kohti onnistunutta vaellusta!